Viimekertaiset kyyneleet ovat kuivuneet, ja niiden jättämä suola on pesty pois silmistä. Olen pinnalta tyyni, mutta sisälläni kuhisee: jännitys, ikävä, haikeus, pelko, onni, häpeä ja kourallinen odottavia, kihelmöiviä tunteita sekoittuvat toisiinsa ja piirtävät kuvia mieleeni. Olen vaikea, tilaavievä otus. Miksen vain voisi osata luottaa? Miksen voi uskoa mitään tai mihinkään ilman pitäviä todisteita ja toistuvaa vakuuttelua? Uudet kyyneleet tulevat varmasti ennemmin tai myöhemmin; on niin paljon asioita, jotka tuntuvat.
perjantai 5. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti