Kyyneleet

Itkettää. Kaikki paha, kaikki surullinen, kaikki kaunis, kaikki tuntuva. Moni asia tuntuu turhalta. Ajatukseni ovat sekavia, ne vaeltavat ja virtaavat, enkä minä saa niitä kiinni. Sisälläni on kipua, haikeutta, surua ja rakkautta; olen pakahtua kerta toisensa jälkeen. Tunteet liikkuvat lävitseni, ihoani pitkin, sisälläni ja ympärilläni. En osaa analysoida enkä päättää, en tiedä mitä haluan tai mitä minun pitäisi tehdä. Kaipaan kauneutta ja rakkautta, pelkään pimeän sävyjä. Toisaalta mikään ei ole yksinkertaista, mutta toisaalta monet asiat ovat varmasti yksinkertaisempia kuin miltä ne minusta tuntuvat. Jospa vain voisi saada jostakin vastauksia.

Kauneutta ei voi vangita, mutta silti sitä yrittää; toivoo, että onnistuisi luomaan jotakin pysyvää. Tavoittelee aurinkoa uudestaan ja uudestaan. Avaa sielunsa ja sisimpänsä, yrittää uskoa ja luottaa edes johonkin.

Just trust your instincts, baby!

Olen huomannut, että jos vain luotan intuitiooni, asiat menevät yleensä melko hyvin. Mutta välillä vaistoni ja tunteeni johdattavat minua teille, jotka eivät ehkä ole niitä helpoimpia tai tavanomaisimpia. Nyt minua pelottaa. Mitä jos asiat räjähtävätkin jonakin päivinä käsiini vain siksi, että olen luottanut intuitiooni liikaa? Tai mitä jos joskus tulkitsen sitä väärin? Yritän samaan aikaan järkeillä, analysoida, kuunnella vaistojani ja seurata tunteitani. Ei ole helppoa, ei. Pääparkani taitaa kohta sanoa sopimuksensa irti. No eipä ihme; ei minun kanssani taida olla kovin helppo elää.