Harso

tummuus, hiljaisuus
minun päätäni silittää
kummalliseen rauhaan
tuudittaa

kauas sulkeudun
maailmaltani katoan
pahuudelle käännän
selkäni

vain viimeinen kyynel
ihollani vielä
viipyilee

Therapy?

Kävinpä sitten ensimmäistä kertaa elämässäni terapiassa. Aluksi olin aivan hämmentynyt, kun terapeutti pyysi minua kuvailemaan ongelmiani. En meinannut saada sanaa suustani ja kiemurtelin tuolissani kuin mikäkin pikkutyttö, jolta kysellään liian vaikeita. Vähitellen sain kuitenkin kerrottua jotakin ympäripyöreää ahdistuksestani ja peloistani, ja kun terapeutti sitten osasi esittää varsin osuvia tarkentavia kysymyksiä, istunto lähti ihan mukavasti käyntiin. Odotan seuraavaa kertaa positiivisin mielin!

Terapeutti neuvoi minua tarkastelemaan niitä asioita, joita sanon itselleni surkeuskohtauksen yllättäessä. Minkälaisia ne ovat? (Kurjia ilkeyksiä, joita en sanoisi kenellekään muulle kuin itselleni.) Onko niillä ehkä jokin todellinen tarkoitus? (Kenties. Ehkä ne yrittävät tehdä minusta paremman ihmisen. Huonolla menestyksellä kylläkin.) Voisinko neuvotella itseni kanssa ja yrittää kohdella itseäni hieman lempeämmin? (Jaa-a?)