haluaisin osata maalata tämän maiseman

haluaisin osata maalata tämän maiseman
surullisesta orastavan onnelliseksi muuttuneen mielen
monitahoisen musiikin, joka leijuu hiljaa tajuntaani
tunteiden sekamelskasta hengästyneen sydämeni
kaikkein tärkeimmät, ne jotka ovat tulleet kuin osaksi minua
sinut, sinut ja sinut

Homo sapiens

Kuten olen monesti aiemminkin todennut tässä blogissa, elämässäni on monia todella ihania ihmisiä, ja olen heistä äärettömän onnellinen. Heidän lisäkseen tuttavapiiriini kuuluu valtava määrä eri tavoin hyviä ja jopa erinomaisia tyyppejä. Monesti minusta kuitenkin tuntuu siltä, että ihmiset ovat yleisesti ottaen välinpitämättömiä, itsekeskeisiä idiootteja, joiden tyhmyys on kuin pohjaton kaivo. Toisaalta taas ihminen on älykäs ja monin tavoin kätevä eläinlaji, ja monet lajin edustajat pystyvät vaikka mihin; yksi onnistuu kasvattamaan onnellisia ja tasapainoisia lapsia, toinen ansaitsee Nobelin rauhanpalkinnon, joku kolmas taas maalaa upean taulun.

Rakastan ja arvostan läheisiäni aivan valtavasti, ja tarpeen vaatiessa puolustaisin heitä epäröimättä kaikin mahdollisin keinoin; sanoin, kynsin ja hampain. Vaikka tyhmät ihmiset saavat hermoni kiristymään enkä jaksa ymmärtää heidän idioottimaisia tekojaan, rakkailleni annan typerämmätkin tekemiset anteeksi suhteellisen helposti. Pyrin aina ottamaan toiset huomioon, en kävele keskellä pyöräkaistaa ja olen kohtelias tienkysyjille, mutta jos joku tuntematon lähestyy minua esimerkiksi baarissa, saatan olla hänelle todella tyly. Vieraita ihmisiä kohtaan tuntemastani suuresta varautuneisuudesta huolimatta saatan joskus tuntea aitoa empatiaa ja sympatiaa aivan yllättävissä tilanteissa ja jopa täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Vaikka ärsyynnyn metelöivistä lapsista, toisia huomioon ottamattomista mummoista tai liian tuttavallisista humalikoista kovin helposti, saatan joskus liikuttua melkein kyyneliin asti uteliaan lapsen tai yksinäisen vanhuksen näkemisestä.

Kuvittelenko vain, vai onko minulla melko ristiriitainen asenne toisia ihmisiä kohtaan?

The Light

I have these memories of you
they take me back
to things we've done together
places we've been to
discussions we've had
music we've listened to
happenings we've laughed at

the memories remind me
of how the light inside me
has caught fire and grown
and oh how I hope
that it will stay lit forever
and we'll never have to forget each other

Musiikkimeemi

Nanna haastoi minut meemiin:

"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"

Soittolistallani on pyörinyt tänä syksynä paljon sellaista musiikkia, joka on minulle melko uutta muttei muuten mitenkään erityisen tuoretta, ja tämä näkyy myös listallani. Viiden kappaleen valitseminen oli varsin hankalaa; vaihtoehtoja olisi niin hirmuisesti!

Olen kuunnellut lähiaikoina monia levyjä, joista pidän valtavasti sekä kokonaisuuksina että yksittäisten biisien osalta mutta joiden kappaleiden nimiä en vielä oikein muista. Ne eivät siis valitettavasti päässeet vaihtoehtojen joukkoon, vaikka ehkä tämänhetkisiä lemppareitani sisältävätkin. Toisaalta tämä on tietenkin ihan hyväkin asia; olipahan hieman vähemmän liikaa kandidaatteja. ;) (Tähän pieni välihuomautus: Kun tutustun johonkin uuteen levyyn, saatan kuunnella sen todella moneen kertaan, ennen kuin tutustun kappaleiden nimiin, luen lyriikoita tai muuta vastaavaa.)

Kaikki listaamani biisit liittyvät läheisesti tänä syksynä tapahtuneisiin asioihin; yhdistän ne mielessäni tunteisiin, tunnetiloihin ja ajatuksiin, jotka ovat olleet pinnalla tässä lähiaikoina.

The National - Ada

Kaunis, kaunis kappale, jota voi kuunnella aina vain uudestaan, eikä se silti kulu tai muutu tylsäksi. Sopivan kryptiset lyriikat, joita voi yrittää analysoida pienessä päässään.

Faith No More - A Small Victory

Edustaa osastoa ei-niin-uutta-mutta-aina-yhtä-erinomaista. Soi päässäni juuri tällä hetkellä.

The Knife - Silent Shout

Aivan uusi tuttavuus, joka kuulostaa raikkaalta, viehättävältä ja hypnoottiselta. Tätä voisi tanssia vaikka koko yön!

Mogwai - Folk Death 95

Tämä biisi on levyltä, joka on täynnä helmiä. Olen kuunnellut tätä nimenomaista yksilöä todella paljon tänä syksynä, ja rakastun kerta kerralta enemmän. Etenkin siihen kohtaan, jossa bassot lisääntyvät ja koko kappale kasvaa aivan uuteen ulottuvuuteen. <3

CSS - Music Is My Hot Hot Sex

Saa aina minut hyvälle tuulelle ja tanssijalkani vipattamaan hilpeän sekopäisellä meiningillään.

Haastan tähän meemiin Sihteerin, Pupun ja Norsun! Ja kaikki muutkin ovat toki tervetulleita ottamaan haasteen vastaan. :)

Ilo

Olen hyvällä tuulella. Kävelin aamulla kaupungilla höyryävän kuuma take away -kahvi mukanani ja ihanaa musiikkia kuulokkeissa. Peilasin itseäni näyteikkunasta ja olin harvinaisen tyytyväinen näkemääni. Muistelin eilisiltaa ja tunsin, kuinka ilo ja kofeiini virtasivat kohisten kehossani. Olen väsynyt mutta energinen, ja kokonaisuudessaan olotilani on oikeastaan melko lähellä sitä, josta kerron eräässä vanhassa blogitekstissäni.

Laulattaa ja hymyilyttää, koska maailma on valtavan kaunis ja minulla on kovin paljon ihania ihmisiä ympärilläni. Juuri nyt en jaksa kantaa maailmantuskaa tai murehtia pahemmin muutenkaan. Haluan vain leijua tässä kuplassa ja nauttia. Purr.

Ps. Tätä oloa on näköjään ollut viime aikoina laajemminkin liikkeellä. :)

Treasure

oh I've been so lucky
I've found diamonds on the road
now they're my dearest in the world
the ones I've learned to love
and I'm trying hard not to lose them
the sparkling lights of my nights

Right now I'm all right

Kylläpä olo voi yhtäkkiä tuntua keveältä ja eheältä. Etenkin kun muistaa varsin elävästi, miten hajalla oli vielä edellisen blogimerkinnän aikoihin. Aivan kuin baarin hämystä olisi löytynyt vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin, joita en olisi osannut esittää.

Onneksi osaamme puhua.

How does it feel?

Aina silloin tällöin saa opetuksen ja muistutuksen siitä, miksei yleensä luota; jos luottaa, voi polttaa sormensa tai särkeä sydämensä. Luottamuksen arvoinenkin ihminen voi satuttaa, ja todennäköisesti silloin sitten sattuukin aivan helvetisti - etenkin jos on tällainen yliherkkä yksilö. Ymmärrän kyllä, ettei ole mahdollista elää elämäänsä saamatta joskus näpeilleen, mutta miksi joskus tapahtuu asioita, jotka hajottavat aivan totaalisesti? Olisiko parempi, jos vain kovettaisi sydämensä ja opettelisi olemaan tuntematta liikaa? Kuinka paljon kyynisyyttä ja pessimismiä olisi sopiva määrä? Entä tarvitaanko niiden vastapainoksi ollenkaan sinisilmäisyyttä?

Sanoin juuri vähän aikaa sitten sitten eräälle tärkeälle henkilölle, että vaikka olen joskus todella rikki jostakin, onnelliset hetkeni ovat kuitenkin aina voimakkaampia kuin pahinkaan vitutus tai hajoaminen. Enää en ole aivan varma siitä, onko se sittenkään noin.

One of the questions on the road is do I ever find a way home

Aurinko paistaa. Olen nukkunut pitkät yöunet; väsynyttä, raskasta, unetonta unta. Olisi liioiteltua ja kliseistä sanoa, että olo olisi kuin uudestisyntyneellä, mutta kyllä tässä jotakin aika hyvää on havaittavissa. Olo on toki edelleen sekainen ja mieli jälleen jotenkin kummallisen haikea, mutta kaikkialla ympärilläni näyttäisi olevan valoa.

Juon kahvia ja kuuntelen olotilaani sopivaa musiikkia. Ainakin hetken ajan olen taas sovussa itseni kanssa. Hieman heilahtanutta harmoniaa tai jotakin?

Olen onnellinen siitä, että aloitin tämän blogin kirjoittamisen alkuvuodesta. Tajusin juuri, että olen oikeasti tavoittanut jotakin sellaista, mistä vain haaveilin blogin perustamista suunnitellessani: minä kirjoitan taas! Vaikka blogimerkintöjen väli saattaa joskus venähtää pitkäksikin, olen löytänyt kirjoittamiseen kipinän ja rohkeuden, jotka joskus pelkäsin kadottaneeni lopullisesti.

Ja kirjoitusaiheita on kyllä riittänyt. Tämä kesä on ollut täynnä tapahtumia, muutoksia ja tunteita. En oikein vieläkään suostu hyväksymään sitä, että on jo syyskuu, ei enää kesä. Lisää polttoainetta krooniselle haikeudelleni mutta toisaalta ehkä myös kirjoittamiselle!

Minusta tuntuu siltä, että olen ehkä vähän eksynyt. Juuri tällä hetkellä luotan kuitenkin siihen, että kun vain annan ajan kulua enkä käytä energiaani sen vastustamiseen tai menneen muisteluun, saatan löytää kotiin.

Valheellinen tyven

Viimekertaiset kyyneleet ovat kuivuneet, ja niiden jättämä suola on pesty pois silmistä. Olen pinnalta tyyni, mutta sisälläni kuhisee: jännitys, ikävä, haikeus, pelko, onni, häpeä ja kourallinen odottavia, kihelmöiviä tunteita sekoittuvat toisiinsa ja piirtävät kuvia mieleeni. Olen vaikea, tilaavievä otus. Miksen vain voisi osata luottaa? Miksen voi uskoa mitään tai mihinkään ilman pitäviä todisteita ja toistuvaa vakuuttelua? Uudet kyyneleet tulevat varmasti ennemmin tai myöhemmin; on niin paljon asioita, jotka tuntuvat.