Heinäkuinen hetki

vadelmantuoksuinen kesäilta
kävelen pitkin hevosten polkua
enkä pelkää mitään

Shiver

the cloud has a perfect silver lining
and below it, I'm breathless, weightless, out of words

A Breath

three seconds or twenty-nine years, I have no idea
how long it lasted, or what happened
in the world around us, and now
it's even harder to ignore you than before

Maanantai

Kun Pieni Kissa kulkee maanantaiaamuna kadulla tympääntyneen ja sulkeutuneen näköisenä, turkki takussa ja kädet taskussa, hän ei odota saavansa huomiota osakseen. Päinvastoin, hän ehkä jopa toivoo olevansa näkymätön. Siksi tuntuu kahta kummallisemmalta, kun hän tajuaa raksapojan avoimen ihailevan katseen. Se on melkein hävyttömän suora ja samaan aikaan jopa syyllisen oloinen, ikään kuin ei olisi ollut tarkoitus, että tuijotuksen kohde sattuu nostamaan silmänsä kadusta ja huomaamaan.

Yksi syy siihen, että Pieni Kissa tallustaa tänään niin ajatuksissaan ja syvällä omissa maailmoissaan, ovat viime öiden unet. Tietäisipä, mitä ne yrittävät sanoa, vai yrittävätkö mitään. Todentuntuiset uniseikkailut vaikuttavat paitsi aamun fiiliksiin, myös muuhun valve-elämään. Kissa toteaa, että tätä aihetta täytyy ehkä hieman pohtia, ennen kuin siitä voi kirjoittaa tarkemmin. Ja ehkä täytyy myös päästä pois sieltä unimaailmasta ja herätä ihan tähän tavalliseen elämään, jossa fysiikan lait pätevät ja ihmiset käyttäytyvät edes jokseenkin rationaalisesti, ainakin joskus.