keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Minä

Yritän tässä tekstissä kertoa jotakin Pienestä Kissasta.

Minun on joskus hyvin vaikea puhua itsestäni, mikä on oikeastaan aika yllättävää, koska olen muuten varsin puhelias yksilö. Saatan mennä aivan lukkoon, jos minun pitäisi avautua jostakin todella henkilökohtaisesta. Itse asiassa tästä aiheesta kirjoittaminenkin on yllättävän vaikeaa!

Vaikka olen hyvin sosiaalinen ja minulla on laaja ystävä- ja tuttavapiiri, vain lähimmät ihmiseni tuntevat minut todella. Ulospäin saatan vaikuttaa vahvalta, tasapainoiselta ja itsevarmalta, mutta pinnan alla piileskelee pieni, epävarma kissanpentu, joka kaipaa koko ajan valtavasti huomiota ja etsii hyväksyntää. Toisaalta olen kunnianhimoinen ja tavoittelen täydellisyyttä, toisaalta olen varsin laiska ja joskus suorastaan saamaton. Olen ylikriittinen ja -analyyttinen oman itseni suhteen enkä koskaan kelpaa itselleni täysin. Alitajunnassani siis piileskelee aina se nerokas ajatus, ettei kukaan muukaan taida kelpuuttaa minua.

Olen herkkä, ja joissakin suhteissa aivan yliherkkä. Pelkään hyvin usein pahinta Murphyn laki -tyyliin, minkä vuoksi elämässäni on aivan liikaa pelkoja. Mitä jos jollekin läheisistäni tapahtuu jotain, mitä jos joudun itse onnettomuuteen, mitä jos maailma tuhoutuu... Stressaan ja ahdistun helposti, ja oikein huonona päivänä voin kantaa huolta melkein mistä tahansa.

Kun kuvailen itseäni, keskityn näköjään lähes pelkästään ei-niin-mairitteleviin seikkoihin. Älykkyyden, luovuuden, huumorintajuisuuden ja monet muut paremmat ominaisuudet käsittelen yhdessä tai korkeintaan muutamassa lauseessa, koska niistä puhuminen tuntuu minusta kehuskelulta, ja kuten olen lapsena oppinut, itsekehu on paha asia.

Lapsuudesta voisi muuten kirjoittaa kokonaisen blogitekstin tai useammankin... Mutta jääköön se nyt vielä toistaiseksi.

2 kommenttia:

Addie kirjoitti...

Ei nuo mainitsemasi ominaisuudet ole muiden silmissä mitään huonoja puolia. Toki epävarmuus ja pelot rajoittavat omaa elämääsi, mutta ne ovat sinun herkkyyttäsi ja sinun selviytymiskeinojasi.

Mitä enemmän avaudut, sitä kiinnostavampi olet.

imsosorry kirjoitti...

Tällä käytössä puolustusmekanismi tilanteisiin missä on Pakko olla ihmisten kanssa. Mitä heikommalla liekillä palan, sitä lupsakampi, hauskempi, rennompi ja ylipäätään hemmetinmoinen ekstrovertti yritän olla. Ettei kukaan vaan huomaa. Eli ansaitsisin Oscarin elämäntyöstäni. Esitän valmiiksi outoa niin ei tarvitse olla negatiivisesti outo. En osaa selittää sitä paremmin. Ja väitän että jos kertoisin kellekään puolitutulle tai vähän paremmallekin ystävälle mitä tämä osa pitää sisällään niin eivät uskoisi. Olen yrittänytkin. Sama vastaanotto kun yrittää selittää paniikkihäiriötä.