Kauneuskriisi

Eräs ystävä totesi minulle viikonloppuna baarissa, että "vaikka sä et ole parhaannäköinen nainen täällä, tykkään susta silti". Ja koska on tyypillistä minua kiinnittää huomio juuri siihen negatiivissävytteiseen asiasisältöön ja ignoroida kaikki positiivisempi, olen nyt hieman ulkonäkökriisissä. En siis onnistu iloitsemaan siitä, että tuo kyseinen henkilö pitää minusta, vaan keskityn murehtimaan sitä, jos hän pitää minua rumana.

(Todellisuudessa minua kyllä naurattaa hieman tuo humalaisen suora lausahdus, etenkin kun sen pointti oli varmaankin ihan muualla kuin ulkonäössäni. Mutta minkäs sille mahtaa, jos toinen ei valitse sanojaan niin huolella kuin mitä pitäisi, kun puhuu tällaiselle vammapäälle!!1)

Olen tehnyt vuosikausia töitä itseni kanssa, jotta alkaisin luottaa siihen, että olen oikeastaan ihan hyvännäköinen. Aina välillä itsevarmuuteni kuitenkin notkahtelee tässä asiassa (mikä nyt toki lienee aivan normaalia). Välillä tilanne on ollut melko hyväkin, mutta nyt epäilyttää. Ehkei minun pitäisikään uskoa ihmisiä, jotka kehuvat ulkonäköäni. Ehkä onkin epärealistista haihattelua olla (ajoittain) tyytyväinen peilikuvaansa. Ehkä olenkin oikeasti mitäänsanomattoman näköinen tai suorastaan susiruma!

Ok, tiedostan kyllä, etten liene mikään kedon rumin rikkaruoho. Mutta pitäisiköhän kuitenkin laittaa paperipussi päähän. Ihan vain varmuuden vuoksi.