perjantai 13. maaliskuuta 2009

Vapaa perjantai

Ah. Löysin juuri monta kiinnostavaa blogia, joita haluaisin lukea tarkemminkin. Kunpa olisi vielä siihen riittävästi aikaakin! Jos pärjäisin vähemmillä unilla, saisin vuorokauteen pari tuntia lisää ja voisin käyttää ne johonkin viihdyttävään ja kehittävään harrastukseen, kuten lukemiseen. Mutta ei, olen toivoton unikeko sikäli, että tarvitsen aina vähintään sen kahdeksan tuntia nukkumista, jotta olen täysin toimintakuntoinen päiväsaikaan.

Tänään olen onneksi vapaalla, enkä edes ole hankkinut tälle päivälle tuhatta erilaista puuhaa ja aktiviteettiä. Ehdin istuskella kaikessa rauhassa koneen ääressä ja surffailla blogista toiseen. Luen tekstin sieltä ja toisen täältä tehden samalla mielessäni muistilistaa niistä blogeista, jotka haluan joskus lukea aivan alusta asti. Lisäksi päässäni pyörii sen seitsemän uutta kirjoitusideaa.

Valitettavasti huomaan taas kaiken rajallisuuden ja totean, että kohta on kuitenkin jo kiire, taas.

Ei kommentteja: