Muuri

Lapsena olin monin tavoin vahva ja rohkea. Nykyään pelkään vaikka mitä. Jopa kirjoittamista.

Pienenä toiveammateistani tärkein oli aina kirjailija. Sepitin tarinoita mielessäni, piirsin niihin kuvia, suunnittelin kirjankansia ja takakansitekstejä... Opin varhain kirjoittamaan ja hyödynsin tuota taitoa monin tavoin. Koulussa suhtauduin kirjoitustehtäviin intohimoisesti ja olin aina luokan parhaita ainekirjoittajia. Vapaa-ajallani kirjoitin runoja, novelleja ja päiväkirjaa, päiväkirjaa, päiväkirjaa. Purin siihen usein pahaa oloani, mutta välillä kirjoittaminen oli myös tapa tehdä onnellisuudesta konkreettista (tai ainakin hieman konkreettisempaa).

Mutta. Muutama vuosi sitten lakkasin uskomasta kirjoitustaitoihini. Aloin tuntea olevani surkea, mitäänsanomaton, lahjaton, mielikuvitukseton ja keskinkertainen. Lapsena olisin vain sisuuntunut moisista tunteista ja kirjoittanut lisää. Aikuinen minä kuitenkin pelkäsi, alistui ja alkoi rakentaa muuria. Mitä korkeammaksi se nousi, sitä vähemmän uskoin itseeni ja uskalsin kirjoittaa. Ennen olin ilmoittanut yhdeksi mieliharrastuksistani kirjoittamisen, mutta yhtäkkiä tajusin, etten kirjoittanut enää juuri mitään muuta kuin sähköpostia ja pakollisia koulutehtäviä – jos niitäkään. Muurini oli kohonnut vaikuttaviin korkeuksiin, ja minä katselin sen juurelta ylöspäin alistuneena ja onnettomana. Noin korkealle olisi mahdotonta kiivetä!

Nyt olen päättänyt, että olen kärsinyt tuosta kurjasta muurista aivan riittävästi. Aion lakata hakkaamasta päätäni siihen ja takomasta sitä nyrkeilläni. Haluan hajottaa sen pieniksi murusiksi tai kiivetä sen harjalle; aion voittaa tämän typerän taistelun itseäni vastaan.

Tämän blogin kirjoittamisesta lienee ainakin hieman ellei jopa paljon hyötyä projektilleni. Lopultakin teen jotakin konkreettista enkä pelkästään murehdi, pohdi ja analysoi itseäni aivan läkähdyksiin; yritän tosissani löytää ratkaisun ongelmaani. Tekisi mieli kehua itseään tästä aloituksesta, mutta turvallisempi vaihtoehto lienee kuitenkin pyydellä anteeksi tekstin tylsyyttä ja sitä, että melkein syyllistyi itsekehuun.