How does it feel?

Aina silloin tällöin saa opetuksen ja muistutuksen siitä, miksei yleensä luota; jos luottaa, voi polttaa sormensa tai särkeä sydämensä. Luottamuksen arvoinenkin ihminen voi satuttaa, ja todennäköisesti silloin sitten sattuukin aivan helvetisti - etenkin jos on tällainen yliherkkä yksilö. Ymmärrän kyllä, ettei ole mahdollista elää elämäänsä saamatta joskus näpeilleen, mutta miksi joskus tapahtuu asioita, jotka hajottavat aivan totaalisesti? Olisiko parempi, jos vain kovettaisi sydämensä ja opettelisi olemaan tuntematta liikaa? Kuinka paljon kyynisyyttä ja pessimismiä olisi sopiva määrä? Entä tarvitaanko niiden vastapainoksi ollenkaan sinisilmäisyyttä?

Sanoin juuri vähän aikaa sitten sitten eräälle tärkeälle henkilölle, että vaikka olen joskus todella rikki jostakin, onnelliset hetkeni ovat kuitenkin aina voimakkaampia kuin pahinkaan vitutus tai hajoaminen. Enää en ole aivan varma siitä, onko se sittenkään noin.