Kiltteyden kirot

Olen jo joskus aiemmin suunnitellut kirjoittavani jotakin kiltteydestä ja sen kääntöpuolista, mutta lopullisen inspiraation tälle tekstille sain Tarina norsusta -blogista.

Tunnustan kärsiväni jonkinasteisesta kiltin tytön syndroomasta. Kuten aiemmista kirjoituksistani on ehkä käynyt ilmi, en pysty kehumaan itseäni ilman tunnontuskia. En myöskään osaa olla sopivan itsekäs esimerkiksi silloin, jos minulle tarjotaan ylimääräisiä töitä, joita en todellakaan ehtisi tehdä. Jos teen melkein minkä tahansa päätöksen vain omaa itseäni ajatellen, tunnen itseni pahaksi ihmiseksi. Aina löytyy jotakin, mitä olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon. Hieman kieroa! Sillä eikö hyvä ihminen kuitenkin ole sellainen, joka kohtelee itseään reilusti ja on sinut itsensä kanssa eli siis osaa aina harkita tapauskohtaisesti, paljonko itsekkyyttä on sopiva määrä missäkin tilanteessa?

Kiltin tytön rooli on myös siitä hankala, että se jää todella sitkeästi päälle ja vaikuttaa valtavan moneen asiaan. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että olen aina ollut kovapäinen ja -ääninen enkä siis sikäli mikään kiltin tytön perikuva. Vaikka minut on kasvatettu kiltiksi tytöksi, joka tekee osansa kotitöistä ja suostuu aina auttamaan toisia omasta tilanteestaan riippumatta, olen aina osannut luistaa töistä tarvittaessa tai vaikka vain huutaa vastaan, jos siltä tuntuu. Kiltteys tuntuu nytkin hieman liian monella tavalla, eli jos olisin ollut kiltimpi lapsi, olisin varmasti nyt vielä paljon nykyistä ahdistuneempi. Olen ikään kuin säilyttänyt aina ympärilläni sen verran omaa tilaa, että vaikka hermoromahdus olisikin ollut lähellä, en kuitenkaan koskaan ole jäänyt sortuvien seinien sisälle niin pahasti, että ne olisivat todella musertaneet minut. Täytynee yrittää tehdä töitä sen eteen, että tuo oma tilani kehittyisi vielä suuremmaksi.

Tästä aiheesta riittäisi kyllä aineksia syvällisempäänkin pohdintaan, joten taidan palata asiaan myöhemmin. Kirjoitin tämän tekstin puoliunessa ja tajunnanvirtatyyliin; pahoittelen siis, jos sen oikoluvussa on hieman puutteita. Yritän nyt kuitenkin harjoitella tervettä itsekkyyttä ja muistaa, että minulla olisi oikeus tehdä blogissani vaikka mitä kirotusvihreitä, eikä sitä tarvitsisi pyydellä keneltäkään anteeksi. :)