Kävinpä sitten ensimmäistä kertaa elämässäni terapiassa. Aluksi olin aivan hämmentynyt, kun terapeutti pyysi minua kuvailemaan ongelmiani. En meinannut saada sanaa suustani ja kiemurtelin tuolissani kuin mikäkin pikkutyttö, jolta kysellään liian vaikeita. Vähitellen sain kuitenkin kerrottua jotakin ympäripyöreää ahdistuksestani ja peloistani, ja kun terapeutti sitten osasi esittää varsin osuvia tarkentavia kysymyksiä, istunto lähti ihan mukavasti käyntiin. Odotan seuraavaa kertaa positiivisin mielin!
Terapeutti neuvoi minua tarkastelemaan niitä asioita, joita sanon itselleni surkeuskohtauksen yllättäessä. Minkälaisia ne ovat? (Kurjia ilkeyksiä, joita en sanoisi kenellekään muulle kuin itselleni.) Onko niillä ehkä jokin todellinen tarkoitus? (Kenties. Ehkä ne yrittävät tehdä minusta paremman ihmisen. Huonolla menestyksellä kylläkin.) Voisinko neuvotella itseni kanssa ja yrittää kohdella itseäni hieman lempeämmin? (Jaa-a?)
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Therapy?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Miu!
Hyvä että istunto oli antoisa! Jostain syystä tämä ainakin ensimmäisillä kerroilla silloin aikoinaan kuvitteli että se vastapuoli kyselee ensin ja sanoo sitten mikä tässä on vikana. :O) Ja jos immeinen on osannut ns. vetää sitä istuntoa niin vaikuttaa todella lupaavalta! Jakseluita!
Olitpa rohkea ja reipas! Ensimmäinen käynti on aina tunnustelua, siitä se lähtee!
Lähetä kommentti